Uusia taitoja roppakaupalla

Viimeisimmistä lasten "kehityspostauksista" on kulunut ikuisuus, siksi onkin hyvä päivittää vähän miten hurjasti meidän pienet on kasvaneet.

Rafael täytti viime kuussa 2,5v ja Rosalie tässä kuussa 1,5v. Molemmat on mun kanssa nyt olleet kesästä asti kotona, ja Limpun jatkaessa elokuussa päiväkotia, ollaan me päivät kolmisin Rafaelin ja Rosalien kanssa. Ostin itse asiassa just uudet (käytetyt) tuplat, joiden myötä meidän arki on helpottunut ihan huomattavasti. Sellaisia pieniä, mutta niin tärkeitä juttuja kuitenkin.

Rafael on alkanuu vihdoin puhua! Tää kehitys on tapahtunut ihan puolentoista viikon sisällä. Uusia sanoja tulee kun papukaijalta, ja sanat yhdistyy toisiinsa muodostaen kahden ja kolmen sanan lauseita. Enää Rafaelia ei nolostuta, kun hän sanoo uusia sanoja ensimmäistä kertaa ja selkeästi on itsekin ihan innoissaan, kun saa itsensä ihan eri tavalla kuuluviin miten ennen.

Rosaliesta on kuoriutunut ihana pieni touhuilja. Hän kiipeilee joka paikkaan, siirtelee keittiön tuoleja ja niiden avulla kiipeilee keittiön tasoille, kiipeää Limpun parvelle, käy kissanhiekkalaatikolla jne. Mutta joka kerta kun hänet käyn hakemassa pois, on vastassa niin iso hymy ja hän suorastaan hyppää mun syliin, ettei vaan voi olla vihainen.... Vaikka se olisikin sadas kerta kun hänet haen pois sieltä.

Ensi viikolla meillä on molempien neuvola, Rosalien 1,5v ja Rafaelilla vaan tsekkauskontrolli.

Veikkaan, että uusien taitojen myötä meidän yötkin on olleet todella levottomia. Joskus luin jostain, että kun lapsi/vauva valvottaa kovin öisin, oppii hän just silloin uusia taitoja. En tietenkään tarkota jos valvoo esim sen takia, että on kipeä. 

Rosalie tekee myös ihan rytinällä kaikki puuttuvat hampaat kerralla, joka myös osaltaan voi vaikuttaa itkuisuuteen ja valvomiseen yöllä.


Onko siellä muita joiden 2,5v vasta alkavat puhumaan?

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Custom Post Signature

Custom Post  Signature