25. toukokuuta 2017

Kesän to do

Oon aika täpinöissäni että pojilla alkaa kesäloma, ja meillä on koko kesä aikaa tehdä yhdessä kaikenlaista. Tänä kesänä aiotaan ehdottomasti tehdä enemmän, mitä viime kesänä, ja sitä edellisenä, kun Rafael ja Rosalie on jo isompia.

Haluaisin tänä kesänä käydä

-Lintsillä koska mun edellisestä kerrasta on jo ihan liian monta vuotta, eikä lapset oo olleet kertaakaan. Lintsillä on onneksi lapsille ilmaisia laitteita, koska en osaa sanoa vielä miten meidän lapset uskaltaa mennä laitteisiin, ja jos eivät uskaltaisikaan niin rannekkeet menisi ihan hukkaan. Tosin ehkä yhdet laiteliput ostetaan, koska Limppu haluaisi päästä maailmanpyörään.

-Puistoissa. Porvoossa on paljon hyviä puistoja ja ajattelin, että käydään mahdollisimman usein vähän kauempana puistoissa, kun lähipuistoissa. Ainakin Pormestarinkadun puisto, Ruusupuisto ja Muumipuisto on sellaisia missä täytyy käydä.

-Jokirannassa jätskillä ja kattomassa veneitä. Liian usein kävellään vaan siitä ohi, mutta omassa kaupungissakin on niin paljon nähtävää.

-Mökillä. Meillä ei ole omaa mökkiä, mutta meidät on onneksi kutsuttu kavereiden mökille, enkä malttais odottaa. Mökkeily on parasta, ja ihanaa kun lapset saa olla päivät ulkona ja mennä vapaasti.

-Ulkomailla. Elokuussa koittaa meidän perheen ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissu kun suunnataan Roodokselle. En malttais oikeesti enää yhtään odottaa, mutta toisaalta haluaisin, että kesä kestää pitkään. Haaveilin myös päiväristeilystä Tallinnaan, mutta se saattaa jäädä vaan haaveeksi, vaikka tällä hetkellä siljalla onkin tarjous, että alle 12-vuotiaat lapset matkustavat maksutta, ja näinollen meidän jengiltäkään matkan hinta ei päätä huimaisi.

-Rannalla. Meillä on vähän haasteena täällä Porvoossa hyvät rannat ja välimatkat näin autottomana perheenä, mutta uskon, että päästään rannalle edes pari kertaa.

Minkälaisia kesäsuunnitelmia teillä on?


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti