25. huhtikuuta 2017

Bloggers inspiration day & Inspiration blog awards '17

Lauantaina lapsimessujen jälkeen jatkettiin Klaran kanssa matkaa Kattilahallille, Indiedaysin bloggers inspiraation dayhin. Treffattiin paikan päällä muut meidän mammaporukasta. Ihanasti järjestetty tapahtuma taas kerran. Paikkana kattilahalli oli ihanan valoisa ja tilava. Mulla ei ollut itselläni kameraa ollenkaan mukana, koska mun kone on rikki, niin en olisi saanut kuvia koneelle ja niiden postaaminen sitten joskus kun saan koneeni toimimaan, tuntui hölmöltä, joten ekaa kertaa ihan vaan puhelimen kameran voimin olin liikenteessä.

Päästiin Vilan&Vero Modan pisteellä stailaamaan keväinen/kesäinen asu ja saatiin ihanat goodiebagit mukaan, tutustuttiin Happy Joen uutuusmakuun, joka oli yllättävän hyvää. Kuunneltiin päälavalla juttua valokuvauksesta ja bloggaamisesta itsestään. Maisteltiin raakakakkua ja tarjolla oli vegaaninen salaattibuffet, joka maistui siltä, että sellaista voisi kokeilla kotonakin.

Päivätapahtuman jälkeen mentiin Jeninan luokse valmistautumaan iltaan. Mä olin tilannut mekon hennesistä, ja ajattelin ensin mekon olevan hieman väljempi, tai helman levennyksen alkavan ylempää, joten mulla oli vähän epävarma olo mekossa, mutta onneksi tuo vanha bleiseri pelasti paljon. Illan gaalassa palkittiin Suomen blogi/somemaailman tähtiä ja oli virkistävää nähdä uusien tyyppien voittavan.

Gaalan jälkeen päästiin parin tunnin matkustamisen jälkeen Julian luokse nukkumaan. Musta tuntuu, että oon tullut vanhaksi, kun musta ei oo valvomaan kauheen pitkään. Tai sitten se johtui vaan siitä, että olin herännyt jo kuuden aikoihin ja ollut liikenteessä puoli yhdeksästä asti. Mutta ihana päivä takana, pääsi taas näkemään ihania tuttuja ja jutustelemaan pitkän kaavan mukaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta ja tottakai inspiroitumaan :)


Kuva Henri Ilanen

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti