1. tammikuuta 2017

VAUVA 8KK

Ja taas on kuukausi mennyt vauhdilla ohi ja meidän kuopus kasvaa silmissä. Enää meillä ei ole vauvaa! Tässä alkaa pikkuhiljaa iskeä kamala vauvakuume, kun tajuaa, ettei meille varmaankaan enää vauvoja tule, niin tahtoisi vaan hidastaa aikaa.

Kahdeksan kuukautta tuli siis täyteen ja meidän Rosalie kuukausipäivänsä kunniaksi otti ensimmäiset askeleet taaperokärryn kanssa itsenäisesti. Hurja pieni! Hän on jo pidempään seisonut tukea vasten, mutta nyt sitten on innostunut kävelemään kärryn kanssa. Rosalien lempparileikki on kontata täysiä olkkarin peilin luo, nousta seisomaan peiliä vasten ja nuolla peiliä antaa peilikuvalleen pusuja ja tätä tehdään päivässä monia kymmeniä kertoja. Hän myös rakastaa seurata isoveljien leikkejä ja onkin siellä mukana heilumassa, ottamassa leluja, seisoskelemassa parkkitaloa vasten ja huutelemassa innoissaan.





Nyt oon vihdoin tän kuukauden aikana saanut tasattua Rosalien ruokailut kunnolla ja hän syö poikien kanssa samassa rytmissä, mikä on ollut valtava helpotus arjessa. Rosalie nukkuu edelleen kolme päiväunet, ollaan yritetty saada aamu ja iltapäivä päikkäreitä pois, niin, että nukkuisi pidemmän pätkän keskellä päivää samaan aikaan poikien kanssa, mutta usein Rosalie on vaan niin väsynyt aamupäivästä, että nukahtaa pystyyn. Yöunet on meillä tällä hetkellä todella hyvät! Siirettiin Rosalien sänky takaisin meidän vanhempien makuuhuoneeseen, koska tuntui siltä, että Rafael häiritsi Rosalien unta ja toisinpäin ja siitä saakka kun Rosalie on nukkunut tällä meidän kanssa, niin molempien unet on parantuneet. Musta itsestäni on vaan tullut tämän kahden vuoden valvomisen jäljiltä ihan kunnolla unihäiriöinen, iltapäivisin saatan nukahtaa päiväunille miehen tultua töistä, ja illalla ei sitten uni tule ja heräilen öisin ihan muuten vaan ja olen hereillä pari tuntia, tai sitten seitsemän aikaan illalla vaan yksinkertaisesti nukahdan, kun ei silmät pysy enää auki. Noh, ehkä tämäkin asia korjaantuu itsestään jossain vaiheessa.


Mutta aivan ihana kahdeksankuinen neiti meillä asustaa! Niin iloinen ja onnellinen aina. Mieltä hän osoittaa lähinnä kun laitetaan ulkovaatteet päälle, mutta rauhoittuu heti kun päästään ulos. Rosalie on oikeasti aina ihanan aurinkoinen ja ei pienestä hätkähdä. Äitin pieni rakas <3

6 kommenttia :