10. maaliskuuta 2016

Rafael 1v / Synnytyskertomus


Tämä kulunut vuosi on ollut opettavainen, rankka, mutta myös niin älyttömän ihana. Meidän pieni Rafael on opettanut meitä vanhempina ihan eri tavalla mitä isoveljensä. Hän on niin pieni, pippurinen, omatahtoinen, lempeä, hassu hassuttelija ja niin iloinen ja tyytyväinen pieni ihminen. Ja niin älyttömän rakas!

Näin sinä synnyit tähän maailmaan rakkaani...

Maanantai 9.3
Maanantaiksi mulle oltiin varattu aika raskausdiabetes kontrolliin, koska mittausten paastoarvoissa oli ollut heittoja. Mulla oli Limppu mukana, koska ajattelin, että ei siellä ennenkään ole kestänyt kauaa.
Kun pääsin lääkärin vastaanotolle, sisätutkimuksessa selvisi, että olen 4-5cm auki. Tää tuli aivan yllätyksenä mulle ja lääkärille. Vauvan kasvussa oli käyrällä tapahtunut notkahdus alaspäin, ei pahasti, mutta oli kuitenkin. Lääkäri oli sitä mieltä, että parempi on käynnistää synnytys, että saadaan vauva ulkopuolelle kasvamaan ja saadaan synnytys alta pois ennen synnytysosaston sulkua. Lääkäri mietti, että oltaisiin voitu käynnistää jo samantien, mutta tultiin siihen tulokseen, että se tehdään huomenna, koska mulla oli Limppu mukana, eikä mitään tavaroita sitä varten, että olisin osastolle jäänyt. Kävin vielä synnytyssalien puolella käyrillä puolisen tuntia ja sitten pääsin lähtemään kotiin Limpun kanssa. Sovittiin, että jos synnytys ei lähde itsestään käyntiin yön aikana, niin soitan aamulla synnärille.

Tiistai 10.3
Yö meni jännityksessä ja pieniä supistuksia kellotellessa. Supistukset kuitenkin loppuivat aamuun mennessä ja soittelin seitsemältä synnärille, ja sovitiin, että mennään sinne kahdeksalta. Nicce vei Limpun ja koirat mun äidin luokse hoitoon. Limppu oli aika hämmentynyt, mutta lähti reippaasti matkaan, silitti mua poskesta ja antoi pusun.
Sairaalalla pääsin heti käyrille, jossa olin tunnin verran. 
Klo 9.00 lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot ja siirryttiin synnytyssaliin. Kätilö kyseli, että olinko miettinyt mitään kivunliveitystä, ja mähän olin miettinyt, että en halua mitään puudutteita, ettei ne hidasta synnytyksen etenemistä, varsinkaan ponnistusvaihetta, joka Limpun synnytyksessä kesti 40min. Sanoin kuitenkin kätilölle, että ilokaasu on ehdoton ei, sitä en halua edes kokeilla uudestaan, mutta muita kivunlieityksiä/puudutteita voidaan katsoa sitten kun koen ne tarpeellisiksi. Kalvojen puhkaisun jälkeen odoteltiin parisen tuntia jos synnytys lähtisi etenemään, mutta supistuksia tuli ihan harvakseltaan ja nekin olivat niin kivuttomia, etten olisi tajunnut niitä ilman käyrien monotoria. 
Klo 12 laitettiin oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. N. 15 minuuttia tipan laitosta alkoivat kovat supistukset. Pari ensimmäistä oli vielä suht lieviä, mutta kovenivat jokaisella supistuksella aivan tajuttoman kipeiksi. Pyysin saada epiduraalia, ja samalla tehtiin sisätutkimus, olin vasta 6cm auki. Epiduraalin laitossa kesti aivan kamalan kauan. Ensin tunsin neulan siellä selässä paikallispuudutteesta huolimatta ja lääkäri oli laittanut sen ilmeisesti väärään paikkaan. Toisella kerralla hän sai sen kuulemma paikalleen, mutta kivut eivät hellittänet ollenkaan. Mä olin jo aivan tajuttoman kovissa kivuissa ja paikalla oli Nicce, kaksi kätilöä ja erikoislääkäri loppujen lopuksi laittamassa spinaalia ja epiduraalia. Nicce ja kätilöt koittivat lievittää mun kipuja painamalla akupunktiopisteitä käsissä ja jaloissa. Koitin keskittyä hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Tunnin verran kesti ennenkuin vihdoin puudutteet oli laitettu ja spinaali oli tällä kerralla se joka helpotti mun oloani. Se oli kuin taikaiskusta kivut poissa. Koko kropan valtasi lämmin tunne ja pystyin rentoutumaan. Hetken päästä koko kroppaa alkoi kutista, mutta se oli pientä kipuihin verrattuna. Puudutuksen ajaksi oksitosiinitippa laitttiin maksimilleen, ja pikkuhiljaa aloin tuntemaan painetta alhaalla supistusten yhteydessä. Näin siis monitorista edelleen milloin tuli supistus ja sen aikana tuli paine. Näitä ei kerennyt tulla kuin ehkä viisi ja koitin soittaa monta kertaa kätilöä paikalle. Nicce oli juuri silloin vessassa ja kun hän tuli sieltä sanoin, ettei ketään tule vaikka kuinka soitan kelloa. Nicce sitten meni käytävälle hakemaan kätilön ja huomattiin, että kello oli irronnut seinästä. Kerroin, että musta tuntuu, että vauva syntyy pian ja sisätutkimusta tehdessä kätilö sanoi ''joo no tässähän tää pää onkin jo'' heti seuraavalla supistuksella vauva syntyi, yhdellä ponnistuksella, klo 15.08. Meidän täydellinen pieni peikkovauva.

Synnytyksen kesto oli n. 3,5h. Oon niin äärettömän onnellinen synnytyksen kulusta, ja siitä että hän on terve ja me molemmat voidaan hyvin.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti