29. maaliskuuta 2016

Ollaan kaivattu sua








Aivan ihanaa! Nyt voi jo tosi varmuudella sanoo, että kevät on täällä! Jos on yhtään luottamista tuohon ilmatieteen laitoksen sovellukseen, niin nää ihanat kelit hellii meitä (ainakin täällä Etelä-Suomessa) ens viikkoon asti! Mä en oikeesti voi sanoin kuvailla edes mitä tunteita kevät ja nää lämpimät säät mussa saa aikaan. Ennen olin ehkä enemmän syksy-ihmisiä, enkä oikeen tajunnut ihmisten hypetystä keväästä ja kesästä, kun itse vaan odotti syksyä, mutta nyt on kyllä kelkka kääntynyt ihan toistepäin. Jotenki sitä valoa tuntuu nykyään tarvitsevan paljon enemmän mitä ennen. Ihanaa kun jaksaa raahautua lasten kanssa useemmin pihalle, tai oikeestaan ei sitä enää sano raahautumiseksi, koska eilenkin me lähdettiin vähän kahdeksan jälkeen tohon meidän omalle pihalle poikien kanssa, eikä ollut yhtään vaikeeta lähteä, päinvastoin ja pojat kyllä vähän katteli mua ihmeissään, koska ei olla ikinä niin aikasin ulkona liikenteessä, ellei meillä oo neuvolaan menoa tai jotain lääkärijuttua tms. Mutta viihdyttiin me siellä melkein puoltoista tuntia, jonka jälkeen Rafael nukahti istualteen sohvalle mun viereen kun odoteltiin ruokaa.

Lähdettiin vielä uudestaan iltapäivästä pihalle. Käytiin läheisellä päiväkodin pihalla leikkimässä ja sieltä oli ihanasti kaikki lumet sulaneet, joten poikien vaatteetkaan ei menneet kurasiks. Olishan sitä voinut laittaa kuravaatteet varuiks, mutta en jaksanut ja hyvin onneks pärjättiin.

Tällä viikolla meillä ei oo muuta ohjelmassa, kuin nauttia tosta upeesta säästä ja viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona! Menkää tekin pihalle! :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti