7. syyskuuta 2015

Millaista meidän arki on nyt...

...kahden lapsen kanssa? Kirjottelin melkein puoli vuotta sitten postauksia meidän uudesta arjesta kahden lapsen kanssa, postauksista taisi paistaa läpi epätoivo. Rafaelin syntymä mylläytti meidän niin rauhallisen yksilapsisen perheen elämän ihan ympäri. Limppu oli todella mustasukkainen ja kohdisti sen koviten minuun ja se tunne oli jotain aivan jäätävää, kun ennen niin kiltti ja tottelevainen pieni rakkaani olikin täynnä kiukkua, surua, ahdistusta ja kaikki oli minun vikani. Tai ainakin siltä musta tuntui ja niin varmaan Limppukin sen ajatteli. Muistan ajatelleeni että apua, nyt oon mennyt pilaamaan kaiken, Limppu ei ikinä hyväksy pikkuveljeään ja tulee vihaamaan mua koko loppuelämänsä. Eikä tässä vielä kaikki! Mulle iski kauhea rintatulehdus niin, etten voinu moneen päivään tehdä yhtään mitään muuta, kun maata sohvalla tai sängyllä kitumassa. Ja kun aloin paranemaan siitä, alkoi Rafaelin koliikki. Ja sitä huutamista kesti sen melkein tasan kolme kuukautta. Käytiin lääkärissä ihmettelemässä, pestiin hulluna oskennuspyykkiä ja käytiin vyöhyketerapiassa hakemassa apua. Kaiken tän lisäksi muutettiin vielä uuteen kotiin ja valvottiin öitä Rafaelin kanssa. Mun äiti aina pahimpina aikoina muistutti mua, että vaikka on rankkaa, niin täytyy olla kiitollinen, että meillä on meidän rakkaat pikku pallerot ja vaikka se silloin turhauttikin, koska oli niin uupunut, niin äiti oli oikeassa ja ne sanat sai mut aina heräämään hetkeksi siitä väsymyshorroksesta tajuamaan, että hei, tämä tuskin kestää koko loppuelämää...

Ja niin sitä ollaan tässä ihan täysin erilaisen arjen parissa, mitä keväällä. Kolme kuukautta täytettyään Rafaelin koliikki/refluksi mikälie hävisi, enkä tiedä oliko vyöhyketerapia se mikä lopetti Rafaelin kivut, vai auttoiko vaan aika, silti suosittelen kaikille vyöhyketerapiaa ihan lämpimästi, koska se kuitenkin auttoi joka viikko enemmän ja loi edes vähän uskoa siihen, että Rafael voi joku päivä paremmin ja kenties lopettaa kokonaan kauheat kipuhuudot. Ja niin ne lakkasi. Limpun uhma ja mustasukkaisuus laantuivat, ja nyt Rafael on niin rakas pikkuveli Limpulle, ettei Limppu malttais odottaa aina kun Rafael nukkuu päiväuniaan ja on heti ensimmäisenä moikkaamassa Rafaelia, kun tämä on herännyt. Sanoo mulle "Äiti, minä hoidan Napaeetin nyt", hän tuo vaippaa, rättiä, leluja ja vahtii, ettei Rafael tee tuhmuuksia. Aina sanotaan, ettei kellään oo silmiä selässä, eikä täten nää ihan kaikkea mitä tapahtuu, mutta mullapa on Limppu, ne silmät mun selässä jotka huomaa pienimmätkin jutut, joita en itse ehkä tajua huomioida. Vaikka me valvotaan edelleen tosi vaihtelevasti Rafaelin kanssa, niin päivät on helppoja, kun ei tarvitse kantaa Rafaelia 24tuntia vuorokaudessa hytkyen samalla, siinä toivossa, että hän lopettaisi huutamisen jossain vaiheessa. Nyt Rafaelhan osaa jo kontata ja istua, joten hän menee ja tutkii hurjaa vauhtia ympäristöään, leikkii Limpun kanssa ja on kovin tyytyväinen kaveri.

Tää postaus sai idean Klaran uusimmasta postauksesta, ihan vaan muistutuksen kaikille joilla saattaa olla rankkaa toisen lapsen synnyttyä, että se menee ihan oikeesti ohi, niin meni meilläkin :)

Ihanaa maanantaita kaikille! 

12 kommenttia :

  1. Ihana kuulla, että arki on helpottanu <3 teillä on uskomattoman söpöt lapset!

    VastaaPoista
  2. Ihana napaeeti<3 voi pojat!!<3 ihanaa että arki rullaa jo:)

    VastaaPoista
  3. Ihana toi keinukuva <3 ja kiva kuulla, että nyt menee paremmin!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on haaste blogissani http://helmissa.blogspot.fi/2015/09/liebster-award.html :)

    VastaaPoista
  5. Mukavaa että arki sujuu helpommin! :)
    Hahah, ja Napaeeti, ihana. <3

    VastaaPoista
  6. Ah, tiedän fiiliksen kun arki alkaakin vihdoin helpottaaa...

    VastaaPoista