7. maaliskuuta 2015

#OOTD Rv 38+0

Ihanaa lauantaita kaikille! Me ollaan keritty jo touhuumaan kaikenlaista Limpun kanssa kuten pelaamaan muistipeliä ja leikkimäään legoilla. Limppu on ihan uskomattoman hyvä tossa muistipelissä, että ihan hämmästelen onko meidän lapsi vaihtunut synnärillä tai jotain, koska en usko hetkeekään, että meistä kumpikaan Nicen kanssa on jaksanut kolme vuotiaina keskittyä pelaamaan muistipeliä, kun en mä edes eskarissa voinut tehdä palapelejä. No mutta älyttömän ylpeä mä Limpusta olen, kun jaksaa pelailla. Me ollaan myös tänään tiskattu ja siivosin keittiön tasot ihan tiptop kuntoon, imuroida en jaksanut, koska näillä keleillä koirat tuo puol kiloo hiekkaa mukanaan sisään joka ulkoilukerran jälkeen. 

Tänään alkoi 39 raskausviikko! Eli kasassa on tasan 38+0, tasan 2 viikkoa laskettuun aikaan. Kun valittelin yhdessä aiemmassa postauksessa kuinka kalenteri näyttää tyhjältä, niin sain kun sainkin vähän puuhaa ja kalenterin täytettä ensi viikolle, kun maanantaina meen taas äitiyspolille näiden sokereiden takia ja haen samalla yhden tosi mieluisan paketin, jota oonkin jo odottanut malttamattomana, ja tietysti esittelen sen täällä blogin puolella! Ja ensi viikolla myös meillä molemmilla Limpun kanssa neuvola, jännä nähdä miten Limppu on kasvanut. Ja ette arvaa! Miten ihminen voi onnistua hävittämään kaikki lapsen kevätpipot?! Ihmettelempä vaan. Ei meillä nyt niin paljoo ole neliöitä, mutta ne vaan on poissa. Täytyy siis lähteä pikimmiten pipo ostoksille, koska ensi viikolle on luvattu aivan uskomattoman upeita säitä, en malta odottaa! 

Tällaista kuuluu meidän lauantaihin, pitäkää tekin mukava viikonloppu! :)

2 kommenttia :

  1. Voi teillä alkaakin olla jännät paikat! :) Kovasti tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi kiitos vaikkakin vastailen näin jälkikäteen :D

      Poista