5. tammikuuta 2015

Lisäsalama testissä

Joulupukki oli aivan paras ja toi mulle lahjaksi kauan toivomani lisäsalaman kameraan. Katselin netistä eri merkkejä ja päädyin lopulta tähän (Nissin Di700) edullisen hinnan ja listalla tämä oli yksi ostetuimmista lisäsalamoista (canonin kiinnikkeellä). Ajattelin, etten tarvitse ihan ammattitason kamaa, kun harrastukseksi vain kuvailen, mutta kaipasin kameraani silti tällaista varustetta näinä pimeinä aikoina.

Ensimmäisestä kuvasta lähtien olin myyty! Miten tämmöinen kapistus voikaan tuoda lisäinspistä kuvailuun ja bloggailuun! Tekisi mieli kuvata ihan kaikkea vaan kuvaamisen ilosta. Nyt ei tarvitse myöskään miettiä mihin aikaan päivästä kuvaa, tai mihin aikaan jotkin tapahtumat on ja pettyä ettei kuitenkaa tule saamaan hyviä kuvia kun ei luonnonvalo riitä. Vielä mulla on paljon harjoteltavaa, mutta se just tässä valokuvaamisessa on parasta, aina löytyy lisää harjoiteltavaa.

Pidemmittä puheitta; testikuvat. Kuvat on otettu meidän olohuoneessa, illalla, jossa toimi valaistuksena kattovalaisin ja jouluvalot.






 Löytyykö teiltä lisäsalama?

24 kommenttia :

  1. Mä oon kauan jo miettinyt lisäsalaman hankkimista, mutta en ole koskaan edes uskaltanut mennä semmosia kauppoihin näpräilemään, sillä en ole ollut varma sen tarpeellisuudesta ja onko hintansa väärti! Tää postaus oli aivan mahtava, odotan myöhemmin myös lisää lisäsalamasta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkää en kauppoihin oo uskaltanu mennä räpeltämään, kun en niistä niin paljoo tiedä ni tulis vaan tyhmä olo :D ja kaupoissa nää maksaa luultavasti yli puolet enemmän mitä netistä tilatessa :) mutta suosittelen oikeesti!!

      Poista
  2. OMG!!! Oon todellaki myyty itekki! :D Haluun kans! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I know!! tilasitsä sen olympuksen? siihen pitäis saada joku lisäsalama? kato pikkuhiljaa ku hankkii :)

      Poista
  3. Ei löydy, mutta ollut hankinta listalla jo iätajat :D Pitää varmaan mennä ostamaan, on hippasen helpompi kuvailla pimeinä päivinä. Mikä canon sulla on? Kuvissa tosi hyvä laatu ton salaman kanssa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on canon 600D ja todellakin suosittelen, tää helpotti mun elämää niin paljon! :)

      Poista
  4. Mäki haluun! Täytyykin alkaa säästämään! :)

    VastaaPoista
  5. Onko toi kuinka helppo käyttää ? (: oon nimittäin siitä asti miettiny lisäsalaman hankintaa, kun sain koulussa lainata sellasta. Mutta se oli canonin oma ja liian kallis mulle. Ja hankintaa tähän asti on estäny se, että oon epävarma kuinka helppo tommosta on käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki koulussa ekaa kertaa käytettiin lisäsalamaa studiokuvauksessa ja siitä silloin opin jonkin verran ja siellä tais olla canonin oma, mikä oli musta ainakin monimutkasempi käyttää ku tää mun, tässä vaan painetaan se päälle ja sit testataan kertaalleen se valo ennen kuvaamista ja aletaan kuvaamaan :) Nicce tosin "asensi" sen mulle, mutta pakkauksen mukana tulee ohjeet jotka oli ihan helpot mutta mä olin kärsimätön :D suostittelen tosiaan just tällaista vähän halvempaa, mutta ajaa asiansa :)

      Poista
  6. EIKÄ!! nonni....munki on PAKKO saada!! :D siis oikeesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! olin itekki ihan shokis et hei tääl pimees saa otettuu kuvii!! :D

      Poista
  7. Mulla on ja on ollut kyllä pelastus! Meillä kotona on muutenkin ku talvisin tosi hämärää... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin on siis periaatteew ihan ympäri vuoden aika hämärää, ellei sit aurinko paista ihan suoraan ikkunoista sisään mut siinäki on riskinsä et kuvat ylivalottuu :/

      Poista
  8. Ooh wau! Haluutko laittaa linkin tuohon salamaan mistä tilasit sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://m.verkkokauppa.com/fi/product/15404/dqstt/Nissin-Di700-salamavalo-Canon

      laitan sen viel myöhemmin ku meen koneelle ni tohon ylös suorana linkkinä :)

      Poista