15. tammikuuta 2015

Hiusten värjäys raskaana

Värjäsin tällä viikolla hiukseni, ja tulin ajatelleeksi, että tämäkin on asia, joka kuuluu niihin kiellettyihin juttuihin raskausaikana. Mä joudun taas olla paskamutsi, koska en näe tai usko hiusten värjäämisen aiheuttavan vaaraa mahassa kasvavalle vauvalle. Me hengitellään jatkuvasti niin paljon kaikenlaisia myrkkyjä muutenkin, syödään lisäaineita, käytetään kosmetiikkaa, joka myös yhtälailla imeytyy ihon läpi, joten en näe tässä asiassa mitään eroa edellämainittuihin. Viime raskaudessa värjäsin hiukseni pariin otteeseen ja tässä raskaudessa oon värjännyt hiukset kolme tai neljä kertaa. 
Kuitenkin vältän hiusten värjäämistä, tai oikeastaan pitkitän värjäysvälejä, en siksi, että olisin tullut toisiin ajatuksiin, vaan siksi, että näin raskaana mun hiukset joko kasvaa ihan hurjaa vauhtia, tai ovat muuttuneet koostumukseltaan sellaisiksi, että hylkivät hiusväriä. En tiedä mikä siinä on, mutta tuntuu, että saisi olla ihan kokoajan värjämässä hiuksia, ja kokoajan näkyy tyvikasvua. Tämän takia aionkin pikkuhiljaa alkaa keväällä vaalentamaan hiuksiani (taas jälleen kerran), en kuitenkaan ihan vaaleiksi, vaan sellaisiksi keskiruskeiksi/kuparin ruskeiksi, ja ihan unelma olisi, jos saisin hiuksistani sellaiset, että oma tyvi voisi olla ihan oman värinen ja pituuksissa taas vähän vaaleampaa. En tosin osaa sanoa enää minkä väriset mun omat hiukset on. Pienenä olin ruskeahiuksinen, mutta nykyään kun tyvikasvu alkaa puskea, näyttää se lähinnä ihan vaalealta. 
Keväämmällä siis lisää hiusjuttuja. Meinasin pitkästä aikaa toteuttaa nää mun tukkahaaveet kampaajalla, kunhan ensin oon itse vähän radikaalimmin vaalentanut nämä sellaisiksi, että niitä voi alkaa työstämään. Toivottavasti löytyy kampaaja joka tajuaa mun visiot ja haaveet ja voisin olla ensimmäistä kertaa elämässäni tyytyväinen hiuksiini.

Mitä mieltä te ootte hiusten värjäämisestä raskausaika? Ja oletteko värjänneet hiuksianne raskaana?




12 kommenttia :

  1. Mä kyllä värjäytin 2-3 kk välein hiuksia raskaanakin, vaikka taisin laittauttaa vaan raitoja enimmäkseen silloin. Oon ymmärtänyt, että tämäkin on asia joka jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan.. Itse oon sitä mieltä, että tuskin siitä on haittaa jos silloin tällöin värjää, kunhan ei ihan jatkuvasti ole sitä tekemässä :) Jostain myös olen kuullut, että ei kannattaisi värjäillä ensimmäisen kolmanneksen aikana tai punaisella värillä. En sitten tiedä onko niissä mitään perää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tääki on asia joka jakaa mielipiteitä ja mäkään en usko että on kauheeta vaaraa jos ei tosiaan alota mitää kauheeta vaalennusoperaatiota tai vastaavaa eikä oo aiemmin ollut yliherkkyyksiä tms.

      Poista
  2. Minä myös taisin kaksi kertaa värjätä hiuksia raskauden aikana. Vähensin siis huomattavasti värjäyskertoja, mutta en kyllä pelännyt vauvan puolesta. Kampaajakoulun käyneenä minulle on ainakin jäänyt sellainen mielikuva, että hiusten värjääminen ei vaikuta vauvaan. Eli et ole ainakaan hirveän paskamutsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki vähensin värjäyskertoja koska tätä saa olla kokoajan värjäämässä nopeen kasvun takia tai sit ei vaan tartu tohon hiukseen nyt :/

      Poista
  3. Mä oon värjännyt koko pään kerran raskauden aikana ja värjään ehkä vielä toisen kerran ennen synntystä. Husin mukaan satunnainen värjääminen on ok: http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/teratologinen-tietopalvelu/Sivut/Kosmetiikka.aspx :) myös mun kampaaja sanoi, että ihan hyvin voi värjätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei hyvä tietää :) mäki joudun ehkä vielä kerran värjätä ennenkub vauva syntyy, tässä on vielä monta viikkoa aikaa hiusten kasvattaa järkkyä tyvikasvua :D

      Poista
  4. En ole värjännyt tukkaani raskaana kun kävi niin hyvä tuuri että muutenkin just ennen raskautta aloin liukuvärjäyksen avulla kasvattaa omaa väriä takas :D mutta en ehkä muutenkaan värjäisi, kun kerran voin nyt raskausajan olla ilmankin. En kuitenkaan mitenkään tuomitse värjäämistä, koska voihan just olla ettei vaikuta yhtään mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi vitsi haluisin itekin oman värin ja liukuvärin näihin, helpottais kummasti mun elämääni :D

      Poista
  5. mä en ees tienny sillo ku olin raskaana ettei ois saanu värjätä :D ja värjäsin kyllä varmaan kolme- neljä kertaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D emmäkää tainnu ekalla kerralla olla kovin tietonen kaikista jutuista joita ei suositella :DD mut hyvin pärjäsin!

      Poista
  6. Hiusvärin osumista hiuspohjaan pitäis välttää sen takia jos saa allergiareaktion väristä, jos ei ennen ole saanut niin rikkinäinen hiuspohjakin voi olla paha juttu.. Koska sitten kun se kohtaus yllättää niin joudut ottaan allergialääkkeitä tai muuta vastaavaa mikä on huonoks raskauden aikana. Ei siitä muuten mitään merkittävän isoja juttuja imeydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäki oon käsittänyt että asia on, just sen takia ei suositella kun ei voida hoitaa samalla tavoin kun jos tulee jokin allerginen reaktio ymsyms

      Poista