26. joulukuuta 2014

Joulu 2014

Jouluaattona heräiltiin aikaisin. Koko aamupäivä meni kuitenkin vähän joulujännityksessä ja odotellessa. Kulutettiin aikaa katsomalla joulupiirrettyjä ja koittamalla kuvata perhepotrettia. Iltapäivästä lähdettiin mun mummon luokse syömään ja vietettiin siellä aikaa iltaan saakka.

Seitsemän aikoihin mentiin kotiin, ja melkein heti pukkikin kolkutteli ovelle. Limppu sai ihan järkyttävän paniikin, seiso vaan mun selän takana ja vääns itkua. Loppuviimein uskalsi kuitenkin katsoa ja jutella pukille ja ottaa pukilta lahjoja vastaan. Limppu oli tietysti ollut kaikkein kiltein ja sai kamalan kasan uusia leluja.






Joulupäivänä Limpun kummisetä tuli käymään aamupäivästä ja toi Limpulle stigan. Ne yhdessä kokos sen ja lähti heti testaamaan sitä mäkeen. Se onkin ollut varmaan yks suosikki lahjoista ja ilman sitä ei ulos mennä, eikä muuten kävellä metriäkää, ei ainakaan kamalaa raivokohtausta :D
 Puolen päivän aikaan lähdettiin Nicen isälle syömään ja pukki oli jättänyt sinnekin kaikille lahjoja.

Limppu sai lahjaksi stigan, sukset, legoja, brion junarataan lisäosia, merirosvolaivan, elokuvia, vaatteita jne. Ja mä sain sukkia, korun ja rahaa. Kaks mun lahjoista tulee ensi viikolla, ja yksi niistä varmaan pääseekin esittelyyn täällä blogin puolella.

Illat ollaan pyhitetty yhdessäololle, elokuville ja herkuttelulle, sitä joulunaika meille on. Pari päivää on vielä lomaa, Nicellä siis ja maanantaina palataan vähäksi aikaa arkeen, ennenkuin taas uuden vuoden pyhät tulee. Mulla on maanantaina myös neuvola, ja vähän jännityksellä odottelen mitä sokerirasituksen tuloksista selviää ja mitähän neuvolatäti sanoo tästä nopeasta painonnoususta :D Noh, huomenna enää 11 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan.

Ihanaa Tapaninpäivää kaikille <3

4 kommenttia :

  1. Kivoja kuvia! Te muuten olette jotenkin niin samannäköisiä miehenne kanssa ja yllättäen Liam myös! Söpöjä kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah me ollaan täs melkein kymmenessä vuodessa niin kasvettu yhteen että aletaan näyttää toisiltamme :D hhaah mut ihana kiitos <3

      Poista
  2. Vitsi Liam on söpö! :D<3 Neuvolakuulumisia odotellessa.. =) Mä ainakin oon lihonut nyt loppuajasta kauheesti, kääks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)<3
      No ei susta kyllä huomaa, oot niin siro ja sun maha on niin ihana <3

      Poista