4. syyskuuta 2014

Takaisin arkeen





 Nyt on matkapostaukset käyty läpi, joten eiköhän ole aika palata arkeen.
 Suomen sää vähän yllätti, mutta vain positiivisella tavalla, on ihanaa kaivaa kaapeista syystakit ja huivit, ja lapsellekaan ei tarvitse olla kokoaikaa vaihtamassa puhtaita vaatteita, kun likaa vain ulkovaatteensa.

Meillä tää syksy on lähtenyt siten käytiin, että Limppu on ollut osapäivää- ja viikkoa päiväkodissa hoidossa, eli ei siis kokonaisia viikkoja ja vain lyhyitä päiviä. Mulla piti alkaa työssäoppiminen, mutta henkilökohtaisista syistä, en sitä aloittanutkaan, syyn tähän kerron vähän myöhemmin, kun sen aika on, mutta ei mitään vakavaa ole kuitenkaan kyseessä. Näistä syistä myös johtuen mun opinnot muuttuvat verkko-opinnoiksi ja saan aloittaa lapsiin ja nuoriin suuntautuvat opinnot, aikaisemman vanhustyön sijaan. Tätä mä olin toivonutkin ja olen ihan älyttömän iloinen! Valmistun näillä näkymin ihan ajallani, ellen jopa vähän aiemmin, eli ensi vuoden alku keväästä. Huomenna menen käymään koululla juttelemassa mun opettajien kanssa tulevista opinnoista ja saan uuden lukujärjestykseni. Mua vähän jännittää, että miten osaan opiskella verkossa, mutta enköhän mä saa tarvittaessa apuja koululta.

Tänään oltiin mun siskon, äitin, Limpun ja koirien kanssa kävelyllä. Käytiin tsekkailee junia ja näsin kivi. Vaikka ollaan käyty Limpun kanssa kattomassa junia Limpun ollessa pienempi, ei Limppu muistanut niistä yhtään mitään ja olikin ihan peloissaan kun mentiin ihan junan lähelle ja pois oli kiire. Oli ihanaa käydä pitkästä aikaa kävelyllä ja kierrellä vähän metsää, harmi vaan että tähän aikaa vuodesta on niin paljon hirvikärpäsiä, että isompaan metsään en jalallanikaan astu! Mutta pian kun alkaa kylmenemään kunnolla, voidaan tehdä retkiä metsään eväiden kera.

Ihanaa viikonlopun alkua kaikille, <3

2 kommenttia :

  1. Oot varmaan ainut mun ystävistä, joka iloitsee mun lisäks syksystä! :D Mut syksy vaan on niin ♡ Ja kaikki värit ja vaatteet ja kaikki!! ♡ Nääki kuvat on niin ihania! :) ♡

    VastaaPoista