26. elokuuta 2014

Crete, Maleme Day 5

Viides päivä lähti käyntiin taas perus buffetaamiaisella. Mun äiti ja sen kaveri oli edellisenä iltana päättäneet lähteä tänään aamulla kävelemään saksalaiselle sotilashautausmaalle. Heidän oli tarkoitus ensin ottaa Limppu mukaan, mutta Limpun aamu alkoi vähän kiukutellen, eikä hän koskenutkaan aamupalaansa, niin jäi sitten mun kanssa hotellille. Mä en jaksanut muuten vaan lähteä mukaan kävelemään, joten tyrkkäsin kameran mun äitin mukaan retkelle ja sain muistoksi kivoja kuvia. Olin edellisenä iltana pitänyt pientä valokuvauskoulua mun äitille, että se oppisi ihan perus jutut, kuten kuvien oikeammanlaisen rajaamisen ja miten mun kameraa muuten käytetään automaatti asetuksilla.
Sillävälin ku äiti ja äidin kaveri lähtivät retkelle, me Limpun kanssa otettiin rennosti meidän sängyssä, Limppu katteli Nemoa etsimässä tabletilta ja mä selailin facebookkia, soitin Nicelle ja pesin Limpun vaatteita kun kaikki t-paidat alkaa loppumaan.

Kun mun äiti ja sen kaveri palasivat yhdentoista aikoihin, lähdettiin koko konkkaronkka altaalle. Tällä kertaa onnistuin polttamaan toisen pakarani ja vähän yläselkää. Enkä tajua miten ihmeessä koska rasvasin ihan kunnolla, enkä yleensä pala helposti...

Yhden jälkeen mentiin hotellin terassille kahveille ja toasteille, jonka jälkeen Limppu meni rattaisiin altaan reunalle varjoon nukkumaan päikkäreitä ja me muut jatkettiin altaalla hengailua ja polskimista. Mäkin sain pikkutirsat otettua auringossa.
Viiden aikoihin alettiin valua huoneseen päin ja valmistautumaan illalliselle. Lähdettiin kävelemään rannalle päin kuuden jälkeen. Löydettiin kiva ranta tevarna ja tilattiin jättilautaselliset grilled mix, eli sekalaisia lihoja grillattuna ja ranskiksia. Saatiin mahamme oikein sopivasti täyteen, ja ruuan jälkeen juotiin vielä drinkit ja syötiin bananasplitit. Käytiin Limpun kanssa rannalla ihailemassa isoja aaltoja ja kerättiin kiviä kotiin viemisiksi. Rannan ravintoloihin syttyi upeat valot ja kun oltiin ruokailtu käveltiin vielä pitkin rantakatua. On se yöMaleme ihan täysin eri kuin päiväMaleme :D

Limppu jaksoi hyvin olla mukana myöhälle iltaan, koska pitkitettiin päikkäreille laittoa ja Limppu nukkui yli kaksi tuntia.

Huomenna ollaan vaan altaalla ja illemmalla mennään taas käppäilemään rannalle ja torstaina mennään sitten Plataniakseen uudemman kerran :)

<3; Laura

2 kommenttia :