27. huhtikuuta 2014

OOTD @ Wanha Porvoo

Käytiin eilen kuvailemassa asua vanhassa Porvoossa. Janina ja Janinan koira Soni kuuluu kaverikoira-toimintaan ja niiden piti päästä harjoittelemaan kärryillä vetämistä, kun kohta on Huhtisten hulinat, joissa Soni on vetämässä lapsia kärryllä. Soni veti tosi hienosti ja saatiin osaksemme paljon katseita turisteilta kirkolta museoaukiolle.

Eilen oli ihana sää, ja asukuvien ottaminenkin alkaa luonnistua niin multa kuin Janinaltakin kokoajan paremmin. Satamiljoonaa kuvaa, niin että edes yksi kuva onnistuu kun oon niin sählä ja mun poseeraukset ja asennot on niin luonnottomia, mutta kyllähän sitä kehittyy joka kerta enemmän ja huomaa, että kuvien joukossa alkaa olla enemmän niitä onnistuneita kuvia, kuin niitä epäonnistuneita.











Mulla piti olla eilen ja tänään treenistä ''lepopäivät'', mutta lähdinkin äitin kanssa kahdestaan 5km lenkille, siis minä! Oon itse ihan ihmeissäni tästä mun motivaatiosta! Oon jaksanu jo viikon, eikä missään vaiheessa oo tuntunu siltä, että haluaisin lopettaa, päinvastoin odotan, että pääsee laittaa kropan koville. Halu nähdä tuloksia on niin kova, ja usko siihen, että tällä kertaa onnistun on jotain ihan erilaista mitä ikinä aiemmin. Oon ollut kohta viikon syömättä mitään pastoja, perunaa, riisiä, leipää tms ja vaikken orjallisesti noudatakkaan GFG-diettiä, niin siitä on ollut apua, ja haluan nähdä auttaako mun kropalle tää viljattomuus, vai onko se yhtä tyhjän kanssa. Yritän pitää myös mielessäni, etten oo kuukaudessa tullut tän kokoiseksi, joten ei voi kuitenkaan odottaa ihan ihmeitä omalta kropalta, vaikka tavoitteena kuitenkin on vähän kiiteempi ulkomuoto 1,5kk päästä.

Tänään mulla on vielä tiedossa Hensun (henkilökohtainen näyttösuunnitelma) tekoa ja opetella pari lääkehoitoon liittyvää juttua. ääää mä haluun lomalle :D!

Ihanaa sunnuntaita kaikille <3

4 kommenttia :

  1. Oi, vanha Porvoo! Kävin siellä joskus yli kymmenen vuotta sitten ja ihastuin paikkaan niin paljon, että halusin muuttaa sinne :D aivan uskomattoman tunnelmallinen paikka :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on! Niin ihanaa että alle kilometrin päässä on ihanat maisemat joita kuvata ja muuten vaan käppäillä ja nauttia :)

      Poista