31. maaliskuuta 2014

Äiti/Opiskelija



Moikka kaikki! Mun piti tulla postailemaan jo toissapäivänä, mutta väsymys on ottanu jo niin monena iltana vallan. Ajattelinkin tulla kirjoittelemaan fiiliksiä mun opinnoistani ja millaista on sovittaa äitiys siihen samaan.

Mä aloitin siis työvoimapoliittisena koulutuksena lähihoitaja-opinnot elokussaa Edupolissa. Työvoimapoliittinen koulutus eroaa normaalista perustutkinnosta siten, että tukea saa työkkärin kautta, kun taas perustutkinnossa saa kelan myöntämää opintotukea ja mahdollista asumislisää + opintolaina. Työvoimapoliittisena koulutuksena tämä lähihoitaja koulutus kestää kaksi vuotta, tosin mun tapauksessa 1vuosi ja 8 kuukautta, koska sain hyväksiluettua valinnaisia aineita kun mulla on jo yksi ammatti. Perustutkintona lähihoitaja koulutus kestää 3vuotta, niinkuin mikä tahansa muukin perustutkinto nuorisoasteella. Opintoja on kasassa siis vähän päälle puoli vuotta, ja toisessa jaksossa ollaan jo ja vuosi on jäljellä.

Syksyllä kun mä aloitin opinnot, Liam aloitti päiväkodissa. Ensimmäisena päivänä kun Limpun vein hoitoon, meinasin alkaa itkemään. Tuntu niin kamalalta jättää oma lapsi vieraiden hoidettavaksi. Limppu on muutenkin niin ujo aina aluksi, eikä edes tajunnut ollenkaan, että äiti lähtee ja jättää toisen sinne tuntemattomien kanssa. Limppu jäi vaan tosi hölmistyneenä seisomaan sinne kun sanoin heipat pala kurkussa kyyneleet silmäkulmassa. Sain kuitenkin rauhoitettua itseni ennenkuin menin kouluun, mutta ikävä puristava tunne rinnassa seurasi ja seuraa vieläkin useimpina päivinä, kun Limpun vien hoitoon, siks oonkin nakittanu Nicelle Limpun viemiset, ja myöskin sen takia, että nyt työssäoppimisessa mulla alkaa aamuvuorot seitsemältä, ja Limppu menee vasta kahdeksaksi hoitoon.

Ensimmäisessä jaksossa meillä oli tosi paljon etäpäiviä ja päivät muutenkin oli useimmiten n. 6 tunnin pituisia, ja silloin tuntui siltä, että jaksaa ihan hyvin opiskella, olla äiti kotona ja pyörittää arkea mahdollisimmat sutjakkaasti. Ensimmäisen jakson työssäoppiminen alkoi ja päivät pitenivät, ei ollut etäpäiviä ja työaika oli viikossa 38,15 ja usein saattoi olla typeriä iltavuoroja kuten 10-18 jolloin ei oikeastaan kerennyt kovinkaan montaa tuntiä päivässä viettämään aikaa Limpun kanssa. Työssäoppimisen tehtävät alkoivat painaa päälle. Alkoi tuntua siltä ettei aika riitä kaikkeen. Työssäoppimispaikalla ei oltu kovinkaan ymmärtäväisiä mun opiskeluihin ja mulla oli tosi huono olla. Tuntui inhottavalta viedä ensin oma rakkain lapsi hoitoon, ja jatkaa siitä hoitamaan toisten lapsia koko päiväksi. Suoritin kuitenkin työssäoppimisen ajallaan, tehtävät ajallaan ja eka jakso oli näin suoritettu.

Toinen jakso alkoi heti kun ensimmäinen oli loppu. Jakson alkuun meillä oli todella paljon etäpäiviä, ja ensin olin niin innoissani siitä ja oli niin vapauttavaa olla kivojen luokkalaisten kanssa, eikä tarvinnut olla reipas ja pärjätä ikävässä ympäristössä koko päivää. Etäpäivät kuitenkin kostautuivat, koska lääkehoitoa ja käytännön harjoittelua oli meillä loppujenlopuksi todella vähän. Todella monella meidän luokkalaisella oli epävarma olo, kun olisi halunnut rauhassa harjoitella koulussa. Tenttien vaikeudet yllätti mut totaalisesti, mulla olis pitänyt olla koulun jälkeen monta tuntia aikaa lukea kokeisiin, harjoitella ja opetella ulkoa lihaksia ja luita, lääkeaineryhmiä ja lääkkeiden antotapoja, vaan kun koulu oli siltä päivältä ohi, ja kun kotiin saavuin olin taas äiti pienelle rakkalle pojalleni. Molemmilla aina kauhea ikävä ja halusi viettää kiireetontä aikaa yhdessä. Kokeisiin lukeminen jäi ihan nollaan. Tuli paineita, työssäoppiminen alkoi. Mun onnekseni sain tosi huipun työssäoppimispaikan, jossa saan ottaa aikaa tehtävien tekemiseen, saan harjoitella rauhassa ja omaan tahtiini ja mun ohjaaja on tosi hyvä kun jaksaa kärsivällisesti mua opastaa.

Kun mä päätin viime kesän lopulla hakea tähän kouluun, olin niin ilonen ja päättäväinen siitä, että saadaan jotain uutta Limpun kanssa. Mä halusin lähihoitajaksi, että mulla olis sellainen varma juttu koko loppuelämän, se tuo turvallisuuden tunnetta, kun tietää että työt ei lopu kesken, ei tule lomautuksia tai yt neuvotteluja joissa potkitaan puolet työntekijöistä pellolle, ja vaikka tulisikin, niin nurkan takana on jo uusi työpaikka. Mikään ei stressaa enempää kuin työttömänä eläminen. Kukaan ei ota töihin koska ei ole aiempaa työkokemusta, mutta miten sitä kokemusta voi saada kun ei kukaan ota töihin?

Kaksi vuotiaalle tekee hyvää olla ikäistensä seurassa, mutta oon sitä mieltä, että jos mulla olisi ollut toinen mahdollisuus, mahdollisuus olla kotona pidempään Liamin kanssa, olisin ehdottomasti ollut. Oltais haettu sosiaalisia kontakteja Limpulle avoimista kerhoista, joita Porvoossa on paljon. Mä olisin mahdollisesti tehnyt keikkatyötä jos mulla olisi ollut työpaikka. Alkuun Limppu näytti sopeutuneen todella hyvin päiväkotiin, ja kyllä se vieläkin viihtyy siellä hyvin, on saanut kavereita ja tykkää hoitajista hurjan paljon, mutta se, että ei nähdä tarpeeks usein on rankkaa meille molemmille. Kun mä tuun töistä kotiin, Limppu on koko loppu päivän siihen saakka kun menee nukkumaan mussa kiinni, kukaan muu kuin äiti ei kelpaa. ''ÄITIÄ'' hoetaan miljoonasti päivässä ja monet itkut on itketty kun aamulla sanon että ''äiti lähtee nyt töihin'', Limppu tulee ikkunalle vilkuttamaan ja nään kuinka pieni huuli menee mutruun ja kyyneleet alkaa valumaan. Nielasen taas palasen kurkustani ja siirrän aivoni tulevaan työpäivään, nyt on aika taas olla reipas!

Oon kehtellyt itselleni sellaiset tietynlaisen periaatteen, että kohtalo määrää meidän tulevaisuutta. Mä en aio luopua mun vähistä yhteisistä tunneista Limpun kanssa kokeisiin lukemiseen, jos en pääse läpi niin sitten en pääse. Mutta tähänki meneessä oon pääsyt niistä läpi melkein lukematta, toki ihan rimaa hipoen ja pari kertaa uusien, mutta läpi mennyt kuitenkin. Kyllä mä uskon, että tää tästä, enää on vaan vuosi jäljellä ja sitten pääsee vaikuttamaan siihen minkälaista työtä tekee, eikä tarvi stressaa ylimäärästä tehtävistä. Me ollaan vahvoja ja teen tän kaiken mun ja Limpun vuoksi.

Onko siellä muita opiskelijamameja? :)

9 kommenttia :

  1. Ihana teksti, ja oikeesti tosi hyödyllinen! Mä ku oon hirveesti miettiny et mitä mä sit syksyllä teen jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ onks sulla mitään ammattia? Sehän helpottaa kummasti jos on/löytyy työpaikka jossa vois tehdä osapäivä työtä, koska jotkut kuitenkin tarvitsee itse aikuista seuraa ja jotkut lapset tarvitsevat enemmän virikkeellistä toimintaa että päiväkoti on ihan sellaisille lapsille todella hyväksi :)

      Poista
  2. Täältä löytyy. Rankkaa meinaa välillä olla, mutta ehkä tästä hengissä selviää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Kyllä me hengissä selvitään vaikka rankkaa onkin ♥

      Poista
  3. Kukaan ei oo kuuteen vuoteen kertaakaan kysyny mun päästötodistus numeroita töissä ollessa, joten niillä ei kauheesti oo väliä sen suhteen :) ja lähihoitajille on aina töitä! Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kuullu ihan samaa tosi monelta, eikä mun pyrkimys todellakaan oo saadakiitettäviä, vaan päästä läpi! :D mä oon jo valmistunut yhteen ammattiin kiitettävin arvosanoin ja stipendillä, niin nyt en jaksa taikka edes halua panostaa niin hulluna, kunhan saa sen ammattipaperin käteen että pääsee tekee töitä ja tienaamaan rahaa!! :D kiitos! :)

      Poista
  4. Kysyisin sellasta, että mistä sä etsit noita työvoimapoliittisia koulutuksia vai tarjosko työkkäri sulle sitä? Kuulostais meinaan tosi hyvältä vaihtoehdolta mullekin, mutta en tiedä mistä tollasia koulutuksia löytäis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin tän koulutuksen työkkärin seinältä. Siellä oli lappu ja sit mulla oli aika työkkäriim juttelemaan niin kysyin siitä koulutuksesta ja ikärajasta yms koska ennen oli että täytyy olla 25 jotta saa hakea työvoimapoliittiseen koulutukseen, mutta ainakaan tässä ei ollut ikärajaa. Se työkkärin nainen kertoi mulle kaikki että mistä mä haen ja miten haen. Tähän koulutukseen oli vähän päälle 100 hakijaa joista karsiutu 30 viikon mittaselle kartoitusjaksolle missä oli psykologisia testejä yms ja siitä porukasta valittiin 20 aloittamaan lähihoitajan opinnot :) eli kanstii ihan rohkeesti kysyä työkkärissä kaikista koulutuksista, niitä on paljon ja alkaa tosi usein uusia. Ja porvoo kuuluu mun mielestä itä-uudenmaan työkkärin piiriin eli näö koulutukset saattaa olla jossain lähikunnissa ja esim meidän edupoli on niiku jaettu eri toimipisteille, on porvoossa, helsingissä, loviisassa ja jossain muualla vielä ja joitan kursseja järjestetään sitten eri toimipisteissä ; D karkasin vähän aiheesta mutta joo kannattaa kysellä työkkäristä lisää :)

      Poista