9. joulukuuta 2017

Kohti joulua - Tallin joulujuhla

"Kohti joulua" on Kaksplus-blogiverkoston tyttöjen oma joulukalenteri, jonka matkassa pääset jouluiseen tunnelmaan. Bloggaajat ovat mukana joulun odotuksessa ja julkaisevat jouluaiheisia postauksia vaihtelevilla aiheilla jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti. Laita tonttulakki päähän, ota kuppi kuumaa glögiä ja inspiroidu siitä, miten valmistella joulua yhdessä lapsen kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä ja bongaa vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin.





Tänään vietettiin tallin joulujuhlia. Ensin päivä alkoi harjoituskoulukilpailulla, johon otin osaa "vuokra-hevosellani" kn-special luokkaan. Kisat meni hyvin, mun tavoitteena oli pysyä kyydissä, eikä tulla hylätyksi. Saatiin radalta 58,8% mikä on parempi kuin viime keväiset kisani, joten hitaasti mutta varmasti suuntaan ylöspäin.

Kisojen jälkeen joulujuhlat saattoi alkaa. Ohjelmassa oli kepparikisa, paalileikki hevosten kanssa, viestijuoksu maitomukin kanssa, peiliä hevosten selässä ja juhla huipentui Ocarina- kuoron lucia esitykseen, jossa kuultiin lucia lauluja. Tarjolla oli glögiä, piparia ja torttuja, sekä rutkasti hyvää mieltä, sitä meidän tallilta ei puutu. 

Käy naappamassa eilisestä luukusta viisi erilaista joululahjojen paketointi-ideaa Saron blogista ja huomisessa luukussa JaninaCharlotta blogissa joululauluja. 

3. joulukuuta 2017

Vanhan Porvoon joulukadun avajaiset





Eilen oli pitkä päivä. Aamusta lähdin tallille siivoilemaan, ja palasin kotiin kahden maissa. Kotona vaihdoin pikaisesti vaatteet, siistiydyin ja meikkasin. Laitettiin miehen kanssa lapset valmiiksi ja lähdettiin kohti Vanhaa Porvoota ja vanhan Porvoon joulukadun avajaisia. Meiltä on onneksi lyhyt matka sinne, joten kerettiin hyvin paikalle kymmenessä minuutissa. Paikalla oli todella paljon ihmisiä, ja katsottiin hetki tonttukuoron esiintymistä ja lapsetkin kerkesi näkemään joulupukin vilaukselta. Vanha Porvoo loisti taas komeudessaan ja joulukoristeet saivat taas lisää joulufiilistä aikaan.

Vanhasta Porvoosta jatkettiin cittariin ruokaostoksille, ja sieltä kotiin. Pääsin ekan kerran päivän aikana istumaan vasta viiden aikoihin ja olin aivan loppu. Vanhuus ei tuu tosiaan yksin.

Ensi viikolla meillä olisi tarkoitus käydä lahjaostoksilla miehen kanssa, sekä pystyttää joulukuusi. Meidän piti aluksi ostaa oikea kuusi, mutta tulin siihen tulokseen, että tällä eläinmäärällä mikä meillä on ja Rafaelin ja Rosalien ollessa näin pieniä, tekokuusi on meille just passeli, eikä tarvi olla imuroimassa yhtään enempää.






Nykyään musta tuntuu, että joulutunnelma on paljon vaikeampi saada aikaan. Kaikki tuntuu vaan suorittamiselta ja masentaa ajatus siitä kaikesta materian määrästä. Oon seurannut monissa facebook-ryhmissä kyselyitä ja vertailuja kuinka paljon kukin ostaa lapsilleen lahjoja ja kuinka paljon meinasi käyttää rahaa lahjoihin ja oon aivan järkyttynyt. Missä on ihmisten realiteetti? Yhden ainoan päivän takia käytetään tuhansia euroja materiaan? Musta on surullista, jos lapsen onni on kiinni siinä kuinka paljon saa tavaraa. Yrittääkö vanhemmat ostaa tavaroilla lapsille onnen, vai mistä johtuu, että lahjoihin käytetään yli 500€?

Ymmärrän, jos lapsia on monta, esim. 5 ja lahjoihin menee se 500€ tai joku yksittäinen lahja on kallis, esim puhelin, mutta tarviiko se lapsi sitten muuta? Riittäisikö yksi lahja? Mitä jos sen sijaan, että ostaa omille lapsilleen jokaiselle kymmenen pakettia, ostaisikin vaikka viisi ja toiset viisi lahjoittaisi vähävaraisten perheiden lapsille?

Haluaisinkin tietää, kuinka paljon sinä käytät rahaa lastesi joululahjoihin? / Kuinka monta lahjaa ostat?
Entä muiden?

30. marraskuuta 2017

Kaaos kaupungilla

Mä nykyään käyn harvemmin lasten kanssa yksin keskustassa. Yleensä mennään koko perhe yhdessä, tai käytetään muita kauppoja, ettei keskustaan ole tarvetta lähteä. Tänään kuitenkin, mun oli päästävä apteekkiin ja lähin apteekki on keskustassa ja ajattelin, että pidetään kiva vapaapäivä lasten kanssa ja käydään keskustassa kiertelemässä.

Riemu oli revetä jo matkalla sinne, kun Rafael karkasi rattaista hyppimään vesilammikoihin, eikä hänellä tietenkään ollut kumpareita jalassa. No tästä selvittiin, ja sain hänet takaisin rattaisiin. 
 Päästiin keskustaan ja mentiin apteekkiin. Rafael luuli että oltiin jäämässä pidemmäksi aikaa ja hän voi mennä leikkimään, mutta ymmärsi kuitenkin, kun sanoin, että nyt käydään vaan nopeasti. Hän ei kuitenkaan suostunut tulla takaisin rattaisiin, vaan koitti karata ulos apteekista, joka sijaitsee ison risteyksen kulmassa. Onneks Limppu oli mukana ja taklasi pikkuveljen apteekin oviaukkoon. Ilmeisesti tällainen sirkus on hyvin harvinaista meidän kaupungissa ja jokainen asiakas, sekä myyjät jäivät katsomaan ihmeissään poikien painimatsia....


Jatkettiin matkaa kauppakeskukseen ja sieltä selvittiin kauppaan ja pois uhkailu-kiristys kombolla ja päästiin heseen. 
 Syötiin rauhassa ja ruokailun jälkeen pojat menivät "leikkipaikalle" ja mentiin Rosalien kanssa rattailla siihen viereen istumaan. Istuin tolpan takana ja näin vain Limpun ja Rafael oli tolpan toisella puolella, metrin päässä musta... Siihen asti kun ei enää ollutkaan. Sinkosin samantien ylös ja kysyin Limpulta "MISSÄ RAFAEL?!??!!?" Limppu syöksyi ovesta ulos ja näki Rafaelin ISTUMASSA RULLARAPPUSISSA NAURESKELLEN MATKALLA YLÖS. Siinä vaiheessa mulle iski paniikki ja rykäisin rattaat ulos hesestä, käskin Limpun jäädä vahtimaan Rosalieta ja rattaita ja juoksin rullarappusiin, joiden yläpäässä onneksi kaksi ystävällistä naista otti Rafaelin kiinni, ettei sormet tai vaatteet jääneet rullarappusten väliin.

Päästiin pihalle kauppakeskuksesta ja olin luvannut lapsille, että matkustetaan bussilla takaisin kotiin, ja päästäisiin paljon nopeammin sillä, päiväuniajan lähestyessä kovaa vauhtia.
Bussissa Rafaelilla sitten väsymys otti vallan, eikä hän suostunut olla rattaissa,  eikä sylissä, vaan koitti päästä painelemaan bussin pysähdysnappuloita. Tämähän ei käynyt päinsä, joten otin Rafaelin syliin ja pidin sitä siinä hänen rimpuillessa, huutaessa, kiljuessa ja karjuessa. Meidän edessä istui vanhempi rouvashenkilö, jolle tämä oli selvästi liikaa. Hän kääntyi jatkuvasti katsomaan meitä, pyöritteli silmiään, päätään ja tuhahteli kovaan ääneen.

Mä en millään tasolla suostu pahoitella mun lasteni lapsenomaista käytöstä, en anteeksi pyytävällä katseella, en millään. Koska lapset saa tuntea myös yleisillä paikoilla. Joten mä katsoin kasuaalisti koko matkan ulos ikkunasta pieni hymy naamalla, välittämättä tippaakaan Rafaelin raivareista, saati siitä rouvasta. 

Kun jäätiin bussista, kiitin kuskia kyydistä, niinkuin tapoihini kuuluu joka kerta ulos astuessani ja kotona pienet pääsi heti nukkumaan, toinen ulkovaatteet päällä meidän sänkyyn, kun nukahti rattaisiin ja toinen pienen taistelun jälkeen omaan sänkyynsä.

23. marraskuuta 2017

Hyvä äiti -fiilikset

Yleensä paljon mielummin puhutaan negatiivisista tuntemuksista liittyen äitiyteen, mikä on superhyvä juttu, että rikotaan tabuja ja saadaan vertaistukea ja pystytään samaistumaan toisiin.
Mutta harvemmin sitä lukee asioita joista tulee itselle sellainen fiilis, että mä olen hyvä äiti, enkä nyt tarkoita mitään sädekehän kiillotusta vaan ihan arkisia asioita.
Pohdin kuitenkin muutamia juttua joista mulle tulee tosi hyvä olo, ja onnistunut olo äitinä.


Perhekahvilaan meno. Liian usein mulla ainakin kotisohva houkuttelee paljon enemmän, kuin sosiaaliset kanssakäymiset ja toisinaan ruuhkaisat perhekerhot ja kahvilat, mutta sit kun oon ottanut itseäni niskasta kiinni ja mennyt kerhoilemaan, niin se hyvä olo minkä siitä tulee kun on jaksanut lähteä, saanut itselleen muutakin tekemistä kuin tuijotella kotona neljää seinää, on aivan uskomaton. Ja kaikista eniten se, miten iloiseksi lapset tulee siitä kun saa tavata muita samanikäisiä lapsia, ja uusia leluja ja leikkejä.

Puistoilu. Tässä sama juttu, kun vaan jaksaa lähteä touhuilemaan ulos ja kun palataan sisään on kaikilla hyvä puna poskilla, ruoka ja uni maittaa niin paljon paremmin.


Pyykkihuolto. Niin naurettavalta kun se kuulostaakin niin pyykkien pesu ja puhtaiden laittaminen kaappiin saa mulla aikaan hyvä äiti -fiiliksen. Mä oon niin tajuttoman laiska pesemään pyykkiä, ja meillä onkin aina järkyttävät vuoret vessassa, mut sit aina innostun välillä pesemään kaikki muutamassa päivässä pois ja sitä fiilistä vaan ei voi sanoin kuvailla kun saa laittaa lapsille ne lemppareimmat vaatteet päälle. 

Mistä teille tulee ''Hyvä äiti'' - fiilis?

16. marraskuuta 2017

Kielikylpy vai ei?

Mä olen itse kielikylpylapsi. Aloitin eskarin kielikylvyssä ja kielikylpy jatkui koko ala-asteen. Ylä-asteella ei enää tarjottu samalla tavalla kielikylpyä, mutta meidän luokka pysyi samana ja meidän ruotsin tunnit olivat pitkään lukeneiden ruotsia.
Kielikylpy antoi mulle ainakin todella hyvän kielitaidon, jonkalaista tuskin olisin saanut tavallisella luokalla. Nykyään ainakin Porvoossa jatkuu kielikylpy ihan koko peruskoulun läpi.

Nyt onkin tullut ajankohtaiseksi miettiä omien lasteni koulutaivalta. Nykyään kielikylpy täytyy jo aloittaa (ainakin täällä meillä) viskarivuotena, eli vuosi ennen esikoulun aloittamista. Esikoisen kohdalla mietin pitkään kielikylpyä, mutta tulin siihen tulokseen, että puheen kehityksen viivästymän ja oman päiväkodin ryhmäytymisen takia, hän menee ihan tavalliselle suomenkieliselle luokalle. Vaikka puheessa ei olekaan enää mitään vikaa ja puheterapian seurantakäynnit lopetettiin jo yli vuosi sitten, ei täällä kotona opetettu ruotsi ole ottanut oikein tuulta alleen. En halunnut, että hän olisi joutunut jättämään kaikki kaverit ja muutenkin kaupungin ainoa kielikylpypäiväkoti -sekä koulu sijaitsevat toisella puolella kaupunkia, ja sinne kuskaaminen olisi ollut haastavampaa.


Sen sijaan meidän keskimmäinen, 2,5v osaa jo laskea suomeksi ja ruotsiksi kuuteen, sekä ymmärtää jo todella hyvin puhetta molemmilla kielillä. Hän ei ole päiväkodissa, eikä siten ryhmäytynyt, saati saanut kavereita, niin hänen kohdallaan kielikylpy voisikin olla mahdollinen.

Joskus ehtoina oli, että lapsen molempien vanhempien täytyy olla täysin suomenkielisiä, jotta lapsi voi päästä kielikylpyyn, enkä osaa sanoa, mikä kanta on nykyään, koska sittenhän se on meiltä täysin poissuljettu asia, kun lasten isä on Suomenruotsalainen.

Olen tosin kokenut hieman hölmöksi sen miten kaksikieliset lapset joutuvat joko valitsemaan koulun täysin suomenkielellä tai ruotsinkielellä, eikä ole mitään välimuotoa. Tuntuu tyhmältä, kun lapset aloittavat suomenkielisessä koulussa ruotsintunnit, on se kaikki opetus jo tuttua, eikä sitä ruotsin taitoa oikeastaan kunnolla ylläpidetä koulun toimesta. Ja jos taas he menevät ruotsinkieliseen kouluun, suomenkieltä ei mun mielestä tueta kunnolla. Ja toivoisin ainakin lasten oppivan suomenkielen kielioppia kunnolla, mitä ei varmaankaan ruotsinkielinen koulu tarjoa samalla tavalla kuin suomenkielinen.



En tosin tiedä minkälainen nykyinen opetussuunnitelma on kielikylpyluokalla, koska silloin kun itse kävin sitä, ei silloin suomenkieltä tuettu oikeastaan ollenkaan, kaikkien aineiden ollessa ruotsinkielellä, lukuun ottamatta äidinkieltä. Koin itse oman suomenkieleni todella huonoksi, siihen saakka kunnes yläasteella päästiin syventymään äidinkielen kielioppiin. Kun kuudennella luokalla meidän matematiikan tunnit muutettiin suomenkielisiksi, jotta yläasteelle siirtyminen olisi ollut helpompaa, en itse tiennyt mitä piste ja pilkku ovat suomeksi, enkä koskaan muistanut niiden eroa ja ne menivät aina sekaisin.

Onko siis kaksikielisillä mahdollisuus käydä koulua niin että molempia kieliä tuettaisiin yhtä paljon?